Simelius-Simojoki-Suvun juuret

Kirjoittanut Olli Halkka

Lähtökohdat

Ensimmäiset Simelius-nimeä käyttäneet esivanhempamme polveutuvat suvusta, jonka jäsenistä osa oli omaksunut nimen Similä, osa lyhyemmän muodon Simi. Similä-nimisiä talonpoikia asui jo 1500-1600 -luvuilla Pohjanmaalla ainakin Kalajoen lihin asti. Toinen Similöiden kanta-alue on Lounais-Hämeessä Somerolta Tammelaan. On hyvinkin mahdollista, että Pohjanmaan Simit/Similät ovat pirkkalaisen eräasutuksen Pohjanmaan jokisuille vakiintumisen ensimmäisten vuosisatojen tulokkaita. Katolinen kirkko perusti ensimmäiset seurakuntansa rannikolle jo 1300-luvulla, joten uudisasukkaat välttyivät palautumiselta pakanuuteen vastaperustetuissa kylissään. Varhaisimmat Simi-nimiset tunnetaan Pohjanmaalta 1600-luvulta, ja myöhempinä vuosisatoina heitä on kirjottu ainakin Turun naapurista Pöytyältä ja Karjalan Jääskestä ja Kirvusta.

Etunimenä on Simiä käytetty puhekielessä Simeonin lyhenteenä, ja nimi on voinut sitten siirtyä tarkoittamaan taloa ja sukua. Pohjanmaan Simit ja Similät voivat hyvinkin olla saman kantaisän jälkeläisiä. Lounais-Hämeestä on kenties siirrytty Saloisten (Raahen) seudulle joko suoraan tai Kalajokilaakson kautta. Saloisissa on suvun ensimmäistä varmasti todettua kantatilaa Savonlahden Similää isännöity 1400-luvulta ehkä yhtäjaksoisesti saman, nykyaikaan jatkuneen suvun voimin.

Similän talon ensimmäinen tiedossa oleva mahdollinen isäntä oli nimeltään Juho ja vuonna 1548 isännäksi todettu Simo oli hänen poikansa. Saloisten seudun 1500-luvun lopun ja 1600-luvun alkupuolen aikakirjoissa esiintyvät miehet Esko ja Erkki (Simi?), sekä muutamaa vuosikymmentä myöhemmät Matti Similä ja Tuomas Similä kuuluvat mitä ilmeisimmin sukuumme. Tähänastisten tietojen hajanaisuuden vuoksi heidän sijoittamisensa esivanhempaintaulujemme alkulehdille ei toistaiseksi ole mahdollista. Onko Tuomaan aikalainen Matti Similä sama henkilö kuin se Matti Simi, jonka leskella vuonna 1713 oli Raahen laidalla niittyjä käytössään? Entä mihin sijoitetaan Nils Similä, joka syntyi vuonna 1668 ja kuoli 20.4.1740? Simien jälkeläinen oli talonisantänä Raahessa vielä 1700-luvun loppupuolella, silloin näet bonde Johan Similä ja vaimonsa Kaarina Antintytär saivat Margaretaksi kastetun tyttären, ja vanhempien kotipaikaksi merkittiin ”Sahlo by Jusola”.

Uudisasukkaat

Nykyisten liikenneyhteyksien aikana on vaikeata kuvitella niitä olosuhteita, joiden vallitessa asutus 1400- ja 1500?-uvuilla pureutui Pohjanmaan rannikolle ja jokivarsille. Meri oli silloin lähes ainoa kulkuväylä jokivarsiasutusten välillä. Kaukoliikennettä varten rakennettua tiestöä ei ollut olemassa ennen 1600-lukua, jolloin (1643) avattiin Perämeren rannikon suuntainen postireitti. Lapuanjoen ja Simojoen suiden välisellä alueella ainakin 80 % asutuksesta sijaitsi rannikolla 1540-luvulla. Jokisuilla sijainneiden kantatilojen jälkikasvulle lähes ainoa mahdollisuus tuottavaan ja itsenäiseen elämään oli uudistilan perustaminen kauemmas rannikosta jokivarrelle. Tämä ylävirtaan etenevä asutus kohtasi aikanaan jokien latvapäässä savolaisen ja karjalaisen, sinne järvireittejä myöten siirtyneen asutusvyöhykkeen.

Simelius-Simojoki-suvun talonpoikaisista 1500- ja 1600-lukujen lapsiparvista uudistilaa perustamaan lähteneiden jäsenten sijoittumisesta Pohjanmaan eri alueille saa joitakin viitteitä tutkimalla kohden talonpoikaisen sukunimimuodon esiintymistä asiakirjoissa. Esimerkkinä voi mainita Simo Juhaninpoika Simin, joka nuornamiesnä (”renkinä”) meni vuonna 1767 Rantsilassa naimisiin Margareta Metson kanssa ja joka leskeksi jäätyään avioitui vuonna 1779 ”uudisasukkaan” tittelillä Valpuri Kärsämän kanssa.

Porvarisäädystä tai talonpoikaistosta sielunpaimeniksi kanta-Hendrichin haarassa

Porvari Henrik Simeliuksen puoliso Kristiina Kemi oli pohjalaista porvarien säätyyn siirtynyttä sukua. Hänen isänsä Henrik Tuomaanpoika Kemi oli syntynyt vuonna 1631, Kristiina itse ilmeisesti 1650-luvulla. Porvari Henrikin poika, suvun ensimmäinen kirkonmies, kappalainen Henrik Simelius (1677-1716) puolestaan avioitui Niskasten talonpoikaissuvusta lähtöisin olevan Margareta Salingiuksen kanssa. Saloisista ja Kemin seudulta historiaan ilmestyvä suku Niskanen käytti laivanvarustajina nimeä Niska ja pappeina nimeä Salingius.

Henrik-kappalaisen poika, Raahen ja Saloisten kirkkoherra Johan Simelius (1712-1791) oli avioliitossa porvaristytön, Anna Randströmin (1710-1770) kanssa. Annan isä oli raahelainen kauppias Johan Randström ja äiti Kokkolassa vaikuttaneeseen sukuun kuuluva Anna Niilontytär Carling. Johan Simeliuksen poika, sensu stricto ?suvun kantaisa Nils Simelius (1754-1804) toimi pappina ensin suvun kantasijoilla Raahen-Saloisten seurakunnassa, myöhemmin pitäjänapulaisena Lestijarvella ja viimeksi kappalaisena Ylivieskassa. Nils soi vaimokseen Margareta Wilanderin (1758-1815), vanhan pappissuvun jälkeläisen.

Margareta Wilanderin esivanhemmissa oli kirkonmiehiä jo luterilaisuuden alkuvuosikymmeninä 1500-luvulla. Näitä olivat ainakin Mustasaaren kirkkoherra Henrik Brenner, Saloisten kirkkoherra Josef Mathesius, Isonkyrön kirkkoherra Simo Nurkka (Nurcherus), Limingan kirkkoherra Henrik Lithovius ja hänen poikansa Iin kirkkoherra Johon Limingius. Brennerit ja Lithoviukset olivat lähtöisin Turun läheltä Marttilasta ja Littoisista, Mathesiukset Turusta tai ehkä Saksasta, Nurkat puolestaan Satakunnasta Karkun pitäjästä.

Seuraavalla vuosisadalla, 1600-luvulla, tulee Margareta Wilanderin sukujohtoon uusia pappissukuja: Kalajoelta lähtöisin olevat Arctophilaciukset eli Calamniukset, turkulaisperäiset Florinukset, Kronobystä lähteneet Rudnesiukset, raahelaiset Juusolan talosta lähteneet Josanderit, Oulusta tunnetut Carlanderit ja Hailuodon Prokko-suvun perilliset Prochaeukset, sittemmin Prochmanit.

Aivan kuten Simeliukset ovat juuriltaan Simi-sukua Raahen Saloisista, niin myös Wilanderit ovat pohjalaista lähtöä, liminkalaisen Viljokkalo-suvun jälkipolvia. Kaikille muille edellä mainituille pappissuvuille paitsi Florinuksille, Carlandereille ja Mathesiuksille on voitu löytää suomalainen talonpoikaisalkuperä Turun seudulta, Satakunnasta tai Pohjanmaalta. Hailuodon Prokko-suku lienee kuitenkin siirtynyt tuolle saarelle jostain Karjalasta, suvun nimen voi nimittäin johtaa pyhimysnimestä Prokopios. Myös on todennäköistä, että Niskaset ovat tulleet Itä-Suomesta savolaisen asutuksen uloimpina kärkinä Pohjanlahden rannalle.

Ulkomaista alkuperää on Nils Simeliuksen ja Margareta Wilanderin taustoissa varsin niukasti. Pappissuku Kranck lienee tullut Saksasta, ja porvarilliset suvut Porshank ja Sursill Ruotsin Tukholmasta ja Uumajasta. Pari muuta ruotsinmaalaista sukujohtoa on mahdollisesti vielä löydettävissä, mutta niihin johtavat tiedot ovat toistaiseksi vielä tarkistuksen tarpeessa. Sukumme Henrich-haara on siis niin biologisen kuin sosiologisen perimänsä puolesta perinjuurin suomalainen ja ensisijaisesti länsisuomalainen suku. Nilsin ja samoin Margaretan kohdalla talonpoikaiset juuret ovat 1600-luvulla tai sitäkin kauempana. 1600-uvulla samoissa suvuissa, usein samoissa sisarusparvissa oli niin porvarillisen kuin papinkin ammatin valinneita jäseniä.

Edellä mainitut Carlanderit olivat 1600-luvun alkupuolella oululaisia porvareita ja avioliiton kautta kytkeytyy oululainen porvarissuku Houru (Hoffrån) tuohon sukuun ja samalla esivanhempiemme ketjuun. Brenner- ja Nurkka-sukujen kautta tulee sukujohtoomme Turun pormestari Lars Brochius 1600-luvulla. Simelius-Simojoki-suvun 1700- ja 1800-lukujen haarautumissa on porvarillista sukuperintöä monista rannikkokaupungeista Turusta aina Kemiin asti. Turusta itään olevien rannikkokaupunkien samoin kuin itäisen Suomen sisämaan edustus suvun juuristossa on sensijaan lähes olematonta.

Raahen ja Saloisten kirkkoherran Johan Simeliuksen lasten avioliitot toivat sukumme historiaan talonpoikien, pappien ja porvarien rinnalle vielä neljännen säädyn, aatelin. Margareta Simelius solmi avioliiton Carl Magnus Stierncreutzin kanssa ja nuorempi sisar Catharina Simelius otti pari vuotta myöhemmin puolisokseen Carl Magnuksen nuoremman veljen Georg Fredrik Stierncreutzin.

Hansaliiton porvarisperinteet saivat jatkoa kanta?Jacobin jälkeläispolvissa Jacob Simeliuksen puoliso Christina Schoug tai Schough polveutuu Suomessa jo 1500-luvulla ja 1600-luvun alussa vaikuttaneista porvaris- ja pappissuvuista. Christinan isä oli Raahen tullaaja Johan Schough ja tämän isä puolestaan Turun tullaaja Fulmo Schough.

Christinan äiti Katarina Forbus oli hansakaupunki Danzigista Turun kautta Pohjanmaalle muuttaneen, alunperin mahdollisesti skotlantilaisen suvun jälkeläinen. Suvun suomalaisen haaran kantaisä, Christinan isoisän isä Kaspar Fransinpoika Forbus syntyi noin vuonna 1590 ja kuoli joulukuussa 1682. Hän toimi Iin nimismiehenä eli voutina, mutta Ii-vaiheen jälkeen Forbus-suvun vaiheet kytkeytyvät paitsi Ouluun myös ja ennen kaikkea Raaheen ja sen talouselämään. Raahen kaupungin ensimmäisen porvarioikeuskirjan sai Hans Forbus jo vuonna 1650, ja kantaisä Kasparinjälkeläisiä toimi raatimiehinä, koulumestareina ja kirkonmiehinä 1600- ja 1700-luvuilla. Suku oli Corte- ja Fordell-sukujen rinnalla Raahen vaikutusvaltaisimpia klaaneja.

Kantaisä Kasparin puoliso Brita Johanintytär Limingius eli Lithovius oli littoislaista sukujuurta, Turun läheltä Limingan kirkkoherraksi tulleen Henrik Laurinpoika Lithoviuksen tytär.

Kanta-Jacobista lähtevässä sukuhaarassa on toki runsaasti kirkonmiehiä monessa sukupolvessa, mutta talousmiehistään, valtion- ja kunnanhallinnon virkamiehistään ja taiteilijoistaan tunnetuksi tulleiden sukujen Simelius-sukuun nivoutuminen on selvästi vahvempaa kuin kanta-Hendrichin haarassa. Talouselämän alalla, keskus- ja aluehallinnossa kuten esim. komissiomaanmittareina, arkkitehtuurin tai muun taiteen aloilla ansioituneita sukuja ovat muun muassa Basilierit ja Chydeniukset, ja Suomen luovan säveltaiteen pioneerinimenä tunnetuksi tullut Tulindberg-suku.

Uutta geenikantaa vanhoista talonpoikaissuvuista

Uutta talonpoikaista geenivirtaa sukumme saa vasta Nils Simeliuksen ja Margareta Wilanderin pojan, Paavolan lukkarin Jacob Simeliuksen (1795-1857) kautta. Jacob oli ensin naimisissa haapajärveläisen Katariina Filppulan (17781837) kanssa ja avioitui leskeksi jäätyään vielä rantsilalaisen Cecilia Mankisen (1807-1865) kanssa. Katarina Filppulan isä oli Pietari Pietarinpoika isosta Filppulan talosta, ja äiti Brita Juhontytär oli kotoisin toisesta vanhasta haapajärveläisestä talosta. Cecilia Mankinen puolestaan oli Siikajokivarren Mankisten Poikola-haaran tyttäriä ja isojen pohjalaisten sukujen Angeria ja Frantsila jälkeläinen.

Cecilia Mankisen isän isän suku edustaa juurtemme savolaista perusainesta, Siikajokivarren yläjuoksun asuttajia. Sittemmin Mankisten suku laajeni, pohjalaistui ja toimi viljelijöinä ja muissa ammateissa laajalla alueella Oulun eteläpuolella. Isän äiti kuului sukuun Frantsila, jonka mukaan koko nykyinen Rantsilan pitäjä lienee saanut nimensä. Cecilian äidin isovanhemmat olivat Hyryjä Limingasta ja Haahteja ja Angerioita Revonlahdelta ja Siikajoelta.

Paavolan lukkarin poikien avioliittojen talonpoikaiset lähtökohdat

Simelius-Simojoki-suku jatkuu Paavolan lukkarista kolmen pojan, Nilsin, Josefin ja Jacobin kautta. Jokainen näistä pojista löysi puolisonsa eri säädystä. 1800-luvulla säätyajattelu oli vielä voimissaan ja valtiopäivillekin valittiin edustajat tämän vanhan järjestelmän mukaisesti. Vanhin lukkari Jacobin pojista, lukkari Nils Simelius (1814-1858) avioitui Paavolan pitäjän Mäkelän talon tyttären Elisabet Mäkelän (1809-1877) kanssa. Mäkelä kuuluu Siikajokivarren vanhimpiin asutuksiin, ja talon pihalla on yhä pystyssä kaksi aittaa, toisen seinässä vuosiluku 1694 ja toisen avaimessa vuosi 1756.

Minkälaista oli elämä noilla seuduilla silloin, kun Elisabet Simeliuksen isoisä Juho Mäkelä käänsi ensimmäisen kerran aitan avainta vuonna 1756? Aitta kuului isolle, 230 hehtaarin tilalle, joten uusi varastopaikka oli hyvinä satovuosina varmasti hyvinkin tarpeellinen. Siikajokivarren pitäjissä Perämeren rannasta Pulkkilaan asti asui tuolloin vain noin 2000 henkeä. Perheiden lapsiluvut olivat suuria, joten olojen pysyessä tasaisina väkiluku kasvoi nopeasti. Kulkutaudit kuitenkin tekivät niin pahaa jälkeä, että kun esimerkiksi Rantsilassa noin 500 hengen asujaimistosta kuoli useimpina vuosina vain noin 10-20 lasta ja aikuista, niin tautisena vuonna 1768 kuolleita oli 68. Näiden koettelevien vuosien läpi selviytyneet ihmiset kehittyivät pakostakin fyysisesti ja henkisesti vahvoiksi ja taipumattomiksi.

Lukkari Jacob Simeliuksen ja Cecilia Mankisen poika, lukkari Josef Simelius (1831-1919) avioitui papintyttären Jenny Stenbäckin (1836-1888) kanssa. Jennyn isän sukutaustassa on pitkä rivi pappeja, ja täytyykin mennä Laihian Liukun taloon 1600-luvulle, ennen kuin talonpoikaiset juuret tavoitetaan. Jennyn muut isovanhemmat kuuluivat sukuihin von Essen, Wegelius ja Gummerus. Näistä Wegelius on seinäjokelainen suku (vägg + älv) ja pappisnimi Gummerus johdettu talonpoikaissuvusta Pihkala latinan kielen pihkaa tarkoittavan sanan gummi muunnoksena.

Jacobin ja Cecilian toinen poika, nimismies Jaakko Simelius (1840-1886) otti puolisokseen porvaristyttö Mathilda Slottsbergin (1844-1925). Slottsbergit ovat talonpoikaisilta juuriltaan isälinjassa lähtöisin suvusta Linnankangas Siikajokivarrelta ja Saloisista, ja ovat äitilinjassa mm. Anttiloita ja Haapajokia Saloisista. Mathilda Slottsbergin äiti Katarina Mathlein on puolestaan Mathlein/MathIin/Matilainen porvarissukua Oulusta ja polveutuu äitinsä kautta ja pappissuvun Kranck avioliittojen myötä joukosta keski- ja pohjoispohjalaisia pappis- ja porvarissukuja. Sukunimi Matilainen tunnetaan talonpoikaisena 1500-luvun puolivälistä paitsi Pohjois-Pohjanmaalta, myös Savosta ja Kainuusta.

Margareta Wilanderista takaisin Saloon ja Juusolaan

Margareta Wilanderin äidin isänäiti oli Kristiina Josander, Siikajoen kappalaisen Josef Josanderin tytär. Tämä pappismies oli peräisin Juusolan talosta Saloisista, samasta kyläyhteisöstä kuin Similä. Papin isoisän isoisä oli Olof Törielinpoika eli Olli Torkkelinpoika, joka avioitui tukholmalaisen voudin Jöns Fordell’in tyttären Brita Fordellin kanssa. Jöns oli ostanut Salo-nimisen tilan vuonna 1499 itseltään Sten Sturelta. Kruunu yritti omia tilaa itselleen vuonna 1559 Jönsin tyttärenpojilta, mutta nämä olivat pitäneet kauppakirjan visusti tallessa ja voittivat oikeusjutun. Juusolan tila lohkottiin irti Salosta, ja Salon talo antoi nimensä sittemmin koko kylälle. Aikaisemmin jo mainittu bonde Johan Similä ja puolisonsa Carin eli Kaarina Antintytär asuivat sitten Juusolaa 1700-luvun puolivälissä. Sukumme perinteet näyttävät liittyvän kolmeen lähekkäiseen taloon, Saloon, Similään ja Juusolaan aina 1400-luvulta 1700-luvulle asti. Varhaisimpien polvien osalta on tietenkin jälleen syytä muistaa, että siirtyvä talonomistus ei aina merkitse sukupolvenvaihdosta samassa suvussa.

Juuret ja perinteet

Simelius-Simojoki-suvun lähtökohdista saatu kuva on monin kohdin puutteellinen, mutta päälinjat yli 300 vuoden takaa ovat toki hahmottuneet. Asiakirjojen tuhoutuminen sodan ja rauhan aikojen tulipaloissa tekee kaikkien yksityiskohtien varmistamisen mahdottomaksi. Hyvin vahva osa suvun juurista on Perämeren rannikolle jo 1400- ja 1500-luvuilla perustettujen kantatalojen maaperässä. Sieltä opintielle lähteneet pojat palasivat yleisesti kotiseudulleen kirkon, kruunun tai elinkeinoelämän palvelukseen. Sitten kun Oulun (vuodesta 1610) tai Raahen pedagogio ja vuonna 1682 aloittanut Oulun triviaalikoulu oli antanut alkuopin, toivorikkaan nuoren tie johti Turkuun ja yliopistoon. Upsalaan tai Tarttoon menneiden luku oli Turun Akatemian perustamisen jälkeen vähäinen, mutta eräitä Upsalassa opiskelleita on varhaisten esi-isiemme joukossa. Turussa pohjalaisilla oli alusta alkaen selkeä ja vahva oma identiteetti. Pohjalaisen osakunnan matrikkeli onkin kaikenkaikkiaan kattavin lähde esivanhempiemme elämänvaiheisiin perehdyttäessä.

Pohjanmaan jokisuilta lähtivät ensimmäisinä talonpoikaiset uudisraivaajat ylävirtaan muuttamaan erämaata viljelyslakeudeksi. Papit ja maalliset virkamiehet tulivat perässä. Ei voi olla seurakuntaa eikä voudilla verotuskohteita, ennen kuin on luotu kyläyhteisöjä ja lähekkäisten kyläyhteisöjen muodostamia kirkollista ja maallista hallintoa tarvitsevia kuntakokonaisuuksia. Simelius-nimiset ja monet muutkin esivanhempiimme kuuluvat papit toimivat aikoinaan usein juuri ylempien jokivarsiasutusten kappalaisina tai pitäjänapulaisina. Kuten Martti Simojoki on eräässä julkaisussaan maininnut, nämä kirkonmiehet tunsivat samaistuvansa siihen kansaan, jota he palvelivat ja jonka uskonnonharjoitusta he johtivat ja ohjasivat.

Sellaista aikakonetta ei valitettavasti ole eikä tule, joka meidät siirtäisi 1600-luvun puoliväliin Simin perheen tuvan jokapäiväistä elämää seuraamaan. Meidän ehkä noin 60 000 geenistämme noin pari sataa periytyy tuosta tuvasta. Itsekustakin 1600-luvun esi-isästä tai -äidistä peräisin oleva biologinen perimämme on siis vain parin promillen suuruinen. Sosiaalinen perimämme puolestaan ammentaa voimaa kolmesta vahvasta lähteestä: ensisijaisesti pohjalaisesta talonpoikaistaustasta, mutta myös kirkollisesta ja maallisesta virkamiesperinteestä. Tämä henkinen perintömme ei ole biologisen tavoin puolittunut jokaisessa sukupolvessa, siitä ovat esipolvemme huolen pitäneet. Meidän osamme on viedä tämä perintö vähentymättömänä eteenpäin.

Lähdekirjallisuutta:

  • Paalasmaa, Väinö, 1945: Paavolan pitäjän menneisyyttä. Kustantaneet Paavolan seurakunta ja kunta.
  • Toivanen, Pekka ja Forss, Aulis, 1990: Raahen tienoon historia 1. Salon emäpitäjän ja Raahen kaupungin historia esihistoriasta Isonvihan loppuun. Gummerus, Jyväskylä.
  • Luukko, Armas, 1946: Pohjalaisen osakunnan nimikirja 1. 1640-1713.
  • Sven-Erik Åström 1947, 1948: Pohjalaisen osakunnan nimikirja ja matrikkeli II ja III. 1721 – 1808.
  • Bergholm, Axel: Sukukirja 1.
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *