Sukukokous 1996

Helsingissä. Eräänä kokouksen pääaiheena oli sukukirja, jota käsiteltiin mm. työryhmissä. Toinen merkittävä tapahtuma oli suvun morsiuskruunun siunaaminen. Kruunun siunaamisen suoritti lääninrovasti Pentti Simojoki, avustajina olivat pastori Liisa Tuovinen ja teol.kand. Pekka Simojoki. Kruunun siunaus oli kaunis ja mieleenpainuva tilaisuus ensimmäisen päivän päätteeksi. Sukuillallisella kuultiin puheenjohtajan tervehdys ja korkeatasoisesta musiikkiesityksestä vastasivat Outi ja Pekka Laakkonen. Seuraavana päivänä oli jumalanpalvelus Paavalin kirkossa, jossa saarnasi Paavalin seurakunnan kirkkoherra Yrjö Simojoki. Iltapäivällä pidettiin sukuyhdistyksen virallinen kokous. Kokouksessa tehtiin mm. päätös sukukirjan painamisesta ja Kalle Simelius valittiin jatkamaan puheenjohtajana. Päätössanat sukukokoukselle lausui kirkkoherra Jaakko Simojoki. Osanottajia oli noin 110.

kaikki96